– Tämän aiheen puolesta on helppo puhua. Syntyyhän OmaKamun kautta joka päivä niitä arkisia ja todella tärkeitä suomalaisia menestystarinoita. Moni lapsi on saanut rinnalleen Kamun eli aikuisen luottoystävän.

Nieminen itse pitää onnellista lapsuuttaan elämänsä suurena voimavarana. Lapsena hän luuli, että kaikilla muilla on ympärillään yhtä vankka tukijoukko kuin hänellä, mutta jo teini-iässä katse tarkentui näkemään toisenlaisiakin.

– Yhtäkkiä huomasin, että moni oli yksin. Koulun pihalla ei ehkä ollut kavereita ja kotonakin olot saattoivat olla vaikeat. Näistä muistoista minulle on syntynyt vankka halua auttaa lapsia. Minusta on tärkeää, että jokaisella lapsella on ympärillään ihmisiä, joihin voi luottaa täysillä ja jotka välittävät ehdoitta.

Nieminen on seurannut kiinnostuksella, kuinka kestäviä pikkukamujen ja aikuiskamujen suhteet ovat, ja kuinka suuresti ne vaikuttavat molempien osapuolten elämään.

– Lasten elämäntilanteet vaihtelevat, mutta erityisesti Kamun tarve korostuu, jos lapsella ei ole riittävästi aikuissuhteita tai hän kokee olevansa yksinäinen. Monet kamuparit tapaavat kerran viikossa, toiset taas muutaman kerran kuukaudessa.

Nieminen tapaa mielellään OmaKamu –toiminnassa mukana olevia lapsia ja tällä kertaa hänelle kertoo kokemuksiaan seitsemänvuotias Axel, jolla on ollut neljävuotiaasta asti aikuiskaverinaan Kamu Saila. Sailan kanssa tavataan kerran viikossa ja tehdään kaikenlaista kivaa; käydään leikkipuistossa, uimahallissa tai kirjastossa. Axelin äiti Mira haki aikoinaan apua perheen yksinäisyyteen monelta eri taholta. Perheneuvolan työntekijän avulla löytyi OmaKamu.

– Minulla ei ole sanoja kuvaamaan tämän toiminnan merkitystä perheellemme. Axelille Sailan kanssa vietetyt hetket ovat äärimmäisen tärkeitä, ja minäkin olen yksinhuoltajana saanut vähän aikaa itselleni. Aluksi mietin kovasti, voinko antaa Axelin vieraan ihmisen haltuun, mutta kaikki sujui alusta asti hyvin. Kun Axel oli ensimmäisen kerran yötä Sailan mökillä, juoksin illalla lenkin ja katsoin kukkulalta auringonlaskua. Oli hienoa, kun mielen valtasi monen vuoden epävarmuuden jälkeen tunne, että kyllä tämä elämä tästä järjestyy, kertoo Mira.

Nieminen toivoo, että OmaKamu-toiminta herättäisi miettimään, että me kaikki voimme auttaa lapsia löytämään heidän omat vahvuutensa ja kasvamaan kunnon aikuisiksi.

– Arkipäivän pienet teot luovat yhteiskunnassamme suurta muutosta. Puhuminen ja ajattelu ovat tärkeitä asioita. Mutta jos ne eivät etene tekemisen tasolle, ongelmista ei päästä eroon. Kun katsoo tilastoja esimerkiksi poikien syrjäytymisestä, luulen että yhä useamman mielessä on viime aikoina nytkähtänyt liikkeelle tarve tehdä jotakin konkreettista. OmaKamu on sopiva vastaus juuri tähän tunteeseen. Toiminta on alan parhaiden ammattilaisten organisoimaa, koulutus on korkeatasoista ja Kamujen ja PikkuKamujen kumppanuus kauttaaltaan mitä hienointa toimintaa lasten hyvinvoinnin puolesta, kertoo Nieminen.

 

TIETOA OMAKAMU-TOIMINNASTA

  • OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka organisoi lasten ja nuorten kanssa toteutettavaa vapaaehtoista tukihenkilötoimintaa. Järjestö kouluttaa vapaaehtoisia aikuisia tukihenkilöiksi ja saattaa heidät yhteen sopivien tuettavien kanssa.
  • OmaKamu-toiminnassa vapaaehtoinen aikuinen toimii lapsen tukihenkilönä eli Kamuna.
  • Kamu tapaa lasta säännöllisesti, yleisimmin muutaman kerran kuukaudessa, erilaisten vapaa-ajan toimien ja harrastusten merkeissä.
  • OmaKamu-toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti 4–14-vuotiaille lapsille, joiden elämänpiirissä on vähän läheisiä ja luotettavia aikuissuhteita.
  • Kamut suorittavat 15 tunnin laajuisen OmaKamu-koulutuksen, jonka aikana käydään läpi Kamu-suhteen periaatteet ja käytännöt sekä tutustutaan ihmisen kehitysvaiheisiin.
  • Jokainen koulutuksen suorittava aikuinen haastatellaan henkilökohtaisesti ja hänestä tehdään rikostaustaselvitys. Kamuille järjestetään säännöllisesti myös jatkokoulutuksia, työnohjausta ja virkistäytymistilaisuuksia.
  • Yhdistys tukee lapsia ja heidän perheitään mm. järjestämällä erilaista maksutonta toimintaa sekä antamalla Kamu-suhteisiin liittyvää ammatillista keskustelutukea.
  • Seuraavat koulutukset alkavat Helsingissä ja Hämeenlinnassa helmikuussa 2018.

Lisätiedot: www.omakamu.fi

 

Lastensuojelulliset tukitoimet painottuvat usein korjaavaan vaiheeseen. Yhdistyksemme toimintamallissa pyritään edistämään varhaisen tuen saatavuutta, jotta inhimilliset ja taloudelliset haitat eivät kehittyisi pidemmälle. OmaKamu-toiminta sopii etenkin lapsille ja nuorille, joiden elämäntilanteet eivät vaadi lastensuojeluasiakkuudelle tyypillistä työskentelyä. Teemme yhteistyötä mm. kuntien perhepalvelujen kanssa.

OmaKamu-toimintamallissa selvitetään tukihenkilöiden taustat, pyritään löytämään mahdollisimman hyvin Kamulle ja lapselle soveltuva pitkäaikainen tukisuhde eli Kamu-suhde. Yhdistyksemme seuraa ja tukee Kamu-suhdetta matkan varrella.

OmaKamu-toimintamalli on suunniteltu käytettäväksi ja laajennettavaksi valtakunnallisesti muiden samaan suuntaan ja samojen arvojen mukaisesti toimivien organisaatioiden kanssa. Viime vuonna OmaKamu-toiminta aloitettiin Hämeenlinnassa yhdessä Hämeen Setlementin kanssa.

OmaKamu-toiminta saa päärahoituksensa Veikkauksen varoista Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) kautta.

Annamme lisätietoja ja vastaamme haastattelupyyntöihin lyhyelläkin varoitusajalla!

Pekka Puukko
toiminnanjohtaja
p. 050 543 8383
pekka.puukko@omakamu.fi

 

Taneli Saari
toiminnanohjaaja
p. 050 542 8383
taneli.saari@omakamu.fi