Valitsen matkakohteeni sekä Suomessa että ulkomailla lähtökohtaisesti kiinnostukseni pohjalta. Taustalla saattaa olla myös jo kauan mielessäni elänyt halu kohdata jokin heimo tai elämäntapa. 2000-luvun alussa näin esimerkiksi kuvan mongolialaisista kotkanmetsästäjistä ja päätin, että jonain päivänä menen heidän luokse. 15 vuotta myöhemmin toteutin matkan.

Muuttuviin olosuhteisiin ei voi täysin varautua huolellisellakaan valmistautumisella. Itse koin tämän muun muassa vuoristotaudin ja vakavan nestehukan kautta, joka suisti lähelle hengen menetystä. Olin aavikolla suolakaivoksilla ja huolehdin toki elimistön tarvitsemista suoloista ja hivenaineista. Ilmeisesti en kuitenkaan riittävästi siihen nähden, mikä nesteen kulutus elimistössä oli. Varautua siis kannattaa, mutta mitä tahansa voi tapahtua.

 

Luottamus vähentää vaaran riskiä

Ehkä suurimmat riskit matkoillani liittyvät paikallisiin ihmisiin. Siksi pidän luottamuksen rakentamista paikallisen väestön kanssa erittäin tärkeänä osana matkan valmistelua.

Viimeksi olin viikon Etelä-Afrikassa maan pahimmassa jengikeskittymässä, jonne poliisikaan ei mene. Tilanne on sellainen, että olen huoneessa, jossa jätkät polttaa crackia ja muuta amfetamiinia lasipiipusta ja alkavat ladata aseita. Tällaiseen ei voi valmistautua, tilanne vain tulee odottamatta.

Oma vakuutukseni tällöin on se, että olen saanut jengipomon tai yhteisön ymmärtämään, että haluamme olla heidän äänensä ja kertoa autenttisen kertomuksen.  Olimme kauan rakentaneet luottamusta heidän kanssaan ja osoittaneet, ettemme halua käyttää heitä hyväksemme.

Kun tämä ymmärretään, luottamus on molemmin puolista. En pelkää, että jokin jengipomo käyttää kuukausia omaa aikaansa ja käy keskustelua kanssamme siksi, että saisi houkutelluksi kaksi suomalaista tyyppiä luokseen ja voisi pölliä meidän tavarat tai vähän rahaa. Panttivangeiksi meidät voi tietysti ottaa, mutta he ymmärtävät, että olemme heidän äänensä puolella riippumatta siitä, hyväksymmekö heidän tekojaan vai emme.

 

Jonkin ymmärtäminen ei tarkoita, että hyväksyy sen

Joskus tilanteet voivat tietysti riidellä oman näkemykseni kanssa, mutta en silti voi tuomita niitä. Näin oli esimerkiksi Intiassa, jossa olin tekemässä dokumenttia naisiin kohdistuvista happoiskuista. Haastattelin perheen isää, joka oli kaatanut oman vaimonsa sekä neljä- ja puolitoistavuotiaiden tyttärien päälle happoa heidän nukkuessaan yöllä, koska hän ei ollut saanut poikalasta.

Itselläni on kolme tytärtä, mutta siitä huolimatta ymmärrän, miksi hän teki niin. On tärkeää huomata, että se, että ymmärrän tekoa ei tarkoita, että hyväksyn sen. Mies on kasvanut täysin patriarkaalisessa kulttuurissa, jossa sosiaalinen häpeä on valtava, jos mies ei saa poikalasta. Häpeä on niin voimakas, että jopa miehen äiti käski häntä tappamaan kelvottoman vaimonsa ja lapset sekä hankkimaan uudet tilalle.

Itselläni on varmaan samanlainen luonne kuin patologilla ja rikostutkijalla: empatiaa on oltava, mutta pitää pystyä säilyttämään toimintakyky ja tekemään ne asiat, jotka on tehtävä. Muuten en pystyisi tekemään työtäni.

Joskus jo ennen rankaksi tietämääni matkaa saatan varata ajan terapeutilta. Kerron hänelle, minne olen menossa ja millaisia kokemuksia on odotettavissa, ja sanon, että matkan jälkeen tulen kertomaan niistä. Näin olen saanut asian jo purettua kerran. Illalliskutsuilla kavereiden luona muiden kertoessa kuulumisiaan, omat kuulumiseni eivät välttämättä ole sopivia.

Neuvoksi matkalle lähtijöille sanon, että pitää olla avoin kaikelle. Matkalla voi tapahtua mitä vain, joten kyky sopeutua muutokseen on todella tärkeä mielentila - jopa kaikista tärkein. Olet menossa paikkaan, jossa olosuhteet muuttuvat täysin kaikin tavoin. Siinä ei voi jähmettyä, vaan pitää osata hyväksyä ja ottaa aallot vastaan. Pitää myös tiedostaa, että vastaan tulee asioita, joita ei itse hyväksy, mutta ne pitää kyetä ymmärtämään.