Samalla ennaltaehkäistään perintöriitoja ja kalliita oikeudenkäyntejä. Testamentti kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Omaisuuttaan voi käyttää elinaikanaan ihan tavallisesti testamentista huolimatta, mutta se varmistaa oman tahdon toteutumisen kuolematilanteissa.

– Erityisesti uusioperheiden ja henkilöiden, joilla ei ole lain mukaisia perijöitä, kannattaa tehdä testamentti. Testamentti on ainoa tapa turvata myös avopuolison asema, sillä ilman testamenttia avopuoliso ei peri mitään, muistuttaa varatuomari, varainhoidon lakimies ja Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntija Piia Jeremejeff Nooa Säästöpankista.

”Testamentti on ainoa tapa turvata myös avopuolison asema, sillä ilman testamenttia avopuoliso ei peri mitään”

Omaisuuttaan voi ohjata testamentin kautta myös itselle tärkeille yhteisöille tai järjestöille. Pienetkin testamenttilahjoitukset ovat niille merkittäviä.

– Koskaan ei pidä ajatella, että pitäisi antaa koko omaisuus tai huomattava osa omaisuudestaan järjestölle. Itselle tärkeä piano tai helminauhan helmi voi olla myös järjestölle tärkeä, Jeremejeff toteaa.

Testamentin avulla voi vaikuttaa myös perintöverotukseen. Esimerkiksi puolisoiden välinen hallintaoikeustestamentti vähentää lasten perintöveron määrää ja yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa saamastaan testamenttisaannosta perintöveroa.

 

Asiantuntijan apu takaa tahdon toteutumisen

Testamentin voi tehdä myös itse ja netistä löytyy valmiita pohjia, mutta riskit on syytä tiedostaa.

– Testamentti on määrämuotoinen asiakirja, jonka laatimisessa on noudatettava lain vaatimia muotomääräyksiä, jotta siitä tulisi pätevä. Pienetkin muotovirheet voivat tehdä testamentin pätemättömäksi.

Myös testamentin tulkinnan osalta voi tulla ongelmia itse tehdyn testamentin osalta. Epäselvyyksiä syntyy yleensä silloin, kun testamentin on laatinut maallikko, joka ei ole hallinnut juridisia termejä tai ymmärtänyt niiden merkitystä, Jeremejeff varoittaa.

Testamentti kannattaa säilyttää esimerkiksi pankin tallelokerossa, kotona tai sen voi antaa testamentin saajan säilytettäväksi.

 

Oman edunvalvontavaltuutetun voi valita itse

Edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto varmistavat oman tahdon ja elämänarvojen toteutumisen siinä vaiheessa, kun ei enää itse kykene huolehtimaan omista asioistaan esimerkiksi sairastumisen tai onnettomuuden jälkeen. Niiden ja testamentin laatiminen kannattaa hoitaa lakimies-asiantuntijaa käyttäen mahdollisimman hyvissä ajoin, eläkkeelle siirryttäessä tai viimeistään uuteen asumisjärjestelyyn, kuten hoivakotiin muutettaessa.

 

Nofa Juridican johtava lakimies Erika Leino, mikä on edunvalvontavaltuutus?

– Edunvalvontavaltuutuksen avulla voi itse valita henkilön, joka huolehtii määrittelemistäsi asioista siltä varalta, että tulee itse tulevaisuudessa kykenemättömäksi huolehtimaan niistä.

 

Mitä hoitotahto sisältää?

– Esimerkiksi tehohoitoa ja elvytystä koskeva hoitomääräys velvoittaa hoitohenkilökuntaa toimimaan määräyksen mukaisesti.

Hoitotoiveella taas kerrotaan itselle tärkeistä asioista uskonnosta kauneudenhoitoon ja ne on toteutettava mahdollisuuksien mukaan.

 

Missä asiakirjoja kannattaa säilyttää?

– Niitä voi säilyttää esimerkiksi pankin tallelokerossa. Hoitotahdon voi kirjata sähköiseen potilastietojärjestelmään ja Omakanta-palveluun. Olennaista on huolehtia siitä, että alkuperäiset asiakirjat löytyvät ja hoivakotiin siirtyy tieto siitä, että edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto on tehty ja erityisesti hoitotahdon sisältö.