− Nuorelle tytölle se oli unelmien täyttymys, kun sai tehdä sitä mitä oli aina halunnut eli laulaa. Pääsin pian Danny Show’n mukaan: oli heti isot keikkayleisöt, Virve muistelee.

Miten musiikkibisnes on muuttunut näinä vuosikymmeninä?

− Käytännön puitteet ovat nyt paljon paremmat. Ajoteiden kunto on toisenlainen, samoin takahuoneet. On nähty myös musiikkiformaattien vaihtumiset aina LP-levyistä kasettien kautta cd-levyihin ja tiedostoihin. Netti on muuttanut paljon asioita tällakin alalla. Laulajat ovat nykyään paljon enemmän tekemisissä median kanssa. Ennen ei ollut paikallisradioita ja Suosikki ilmestyi kerran kuussa. Itse laulajan työ ei kuitenkaan ole muuttunut niin paljon. Se on edelleen ihmisten edessä olemista ja kiertämistä.

Mikä on parasta työssäsi − mikä saa jatkamaan?

− Enhän minä muutakaan osaa! Ei ole koskan tullut hankittua toista ammattia, hän nauraa.

Kaikkein parasta hänen mukaansa on yleisön kohtaaminen, kun näkee sen reaktiot tai kuinka he laulavat mukana ja pitävät hauskaa.

Radio on Virvellä aina auki. Suosikkimusiikkia on erityisesti 1960-luvun Motown-biisit ja vanha soulmusiikki yleensäkin. Lempibiisejä omasta tuotannosta ovat esimerkiksi kappaleet Avara luonto ja Hyvä rotsi, jotka ovat mukana vuosi sitten ilmestyneellä levyllä Pitkästä aikaa.

 

Olen kotikissa

Virve kertoo olevansa oikea kotikissa, joka viihtyy hyvin kotona. Työn ulkopuolella ei ole tarvetta lähteä koko ajan liehumaan.  

Miten rentoudut?

− Käyn mökillä ja sienestys on ollut ajankohtaista. Metsästä saa paljon voimaa. Suosikkiharrastukseni on golf. Perhe on minulle todella tärkeä ja kullanarvoinen. Siihen kuuluu kolme lasta ja viisi lastenlasta.

Terveelliset elämäntavat ovat osa arkea.

− Koska työ on niin epäsäännöllistä, täytyy pitää itsestä huolta ja kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että nukkuu riittävästi. Liikuntapuoleen kuuluu sauvakävely ja kuntosalilla käynti. Olen tehnyt parin vuoden ajan personal trainerin kanssa fustra-nimistä harjoitusmetodia. Se parantaa erityisesti keskikehon voimaa ja ryhtiä, mikä taas helpottaa laulamista. Tarkkaan tulee katsottua myös mitä syö, vältän rasvaa ja hiilareita.

Onko naisartisteilla enemmän ulkonäköpaineita?

− Sitä ei voi välttää, että aina katsotaan miltä joku näyttää: onko se laihtunut tai lihonut. Esiintyjänä ulkonäköön täytyykin kiinnittää huomiota. Onneksi ammattilaisilta ympärillä saa hyviä kauneusvinkkejä. Vanheneminen on kuitenkin aika ristiriitaista: sanotaan kuinka ihanaa, kun joku on luonnollisesti vanhentunut ryppyineen ja kuitenkaan ei saisi vanhentua.

 

Oikealla tiellä

Eläkkeelle jääminen ei ole vielä näköpiirissä, sillä keikkakalenteri on täynnä. Hän arvelee laulavansa niin kauan kuin ihmiset haluavat kuunnella ja terveyttä riittää.

Syksyllä pyörinyt tv-sarja ”Vain elämää” oli vapauttava kokemus.

− Tämä on melko yksinäistä työtä. Olimme viikon ajan yhdessä todella tiiviisti ja tuli paljon keskusteltua kameroiden ulkopuolellakin. Oli mukavaa päästä jakamaan muiden artistien kanssa kokemuksia ja todeta, että monet ovat puineet samoja kysymyksiä. Sitä tuli rohkeammaksi ja totesi olevansa oikealla tiellä.  

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ensi kesänä kiertue Menneisyyden vankien kanssa, joka on ollut telakalla joitain vuosia.

− Teemme bändin kanssa oikein kunnon vanhan ajan kiertueen. Käydään festareilla ja kuljetaan kaikki samalla bussilla, Virve kertoo iloisesti.