Voiteen tärkeimpiä ominaisuuksia on, että se on miellyttävää iholla ja antaa hyvän suojan. Tarkasta, että suojavoiteesta löytyy sekä UVA- että UVB-suoja. Suojavoiteissa suositellaan kertoimeksi vähintään 30, mutta ulkomailla 50.

 

Viime kesän aurinkosuojavoiteet kannattaa vaihtaa uusiin. Aurinkosuojavoiteita löytyy laaja valikoima. Voiteen tärkeimpiä ominaisuuksia on, että se on miellyttävää iholla ja antaa hyvän suojan. Tarkasta, että suojavoiteesta löytyy sekä UVA- että UVB-suoja. Suojavoiteissa suositellaan kertoimeksi vähintään 30, mutta ulkomailla 50.

 

Suojavoidetta levitetään kunnon kerros puolituntia ennen aurinkoon menoa, lisätään ensimmäisen kerran puolen tunnin päästä ja siitä eteenpäin kahden tunnin välein. Myös vedenkestävää voidetta tulee lisätä uinnin ja hikoilun jälkeen. Muista rasvata myös korvanlehdet ja kalju sekä nilkat ja jalkapöydät.

 

Pienet lapset eivät kuulu aurinkoon vaan varjoon vaatteilla suojattuna. Markkinoilla on olemassa vaatteita, joissa on aurinkosuoja. Ne ovat hyviä etenkin lasten suojaamisessa, mutta niitä löytyy myös aikuisille.

 

Myös pilvisellä säällä täytyy suojautua. Pilvet suodattavat vain pienen osan säteistä. Palamisen riski on suurempi veden tai valkoisen hiekan äärellä. Tuulinen sää usein peittää auringon polttavuuden tunteen.

 

Palamisen merkit tulevat iholle kuumotuksena, kosketusarkuutena ja punotuksena. Nämä merkit eivät näy heti, vaan vasta muutaman tunnin kuluttua. Ei siis kannata odottaa auringossa punotuksen ilmaantumista. Palannutta ihoa rauhoitellaan kylmällä ja kortisonivoiteella.