– Hämäävää on myös se, että moni esteettiseen leikkaukseen menevä asiakas luulee toimenpiteen tekevää lääkäriä esteettiseksi kirurgiksi, mutta sellaista erikoisalaa ei ole olemassa, hämmästyttää Suomen Plastiikkakirurgiyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja, LT Anna Höckerstedt.

– Suomessa on toki laillista tehdä esteettisiä toimenpiteitä, vaikkei olisi koulutukseltaan plastiikkakirugi, mutta ei ole laillista kutsua itseään plastiikkakirurgiksi, jos sitä ei ole.

 

Luota vain ammattilaisen kädenjälkeen

Kun kyseessä on varsinainen leikkaus, sen tekee aina lääkäri. Tämä pitää erottaa niistä yleistyvistä esteettisistä toimenpiteistä, joita ei tehdä kirurgin veitsellä, kuten ihon neulaukset ja täyteaineiden laittaminen. Karkeasti ajatellen näitä ei-kirurgisia esteettisiä käsittelyjä voi tehdä lain mukaan kuka vain, vaikka kukin itse, koska esimerkiksi täyteaineita ei luokitella lääkkeiksi. Höckerstedt varoittaa kuitenkin luottamasta muiden kuin ammattilaisten kykyyn:

– Jos netistä tilataan aineita halvalla ja ne laitetaan ihoon itse, ollaan aika riskisellä tiellä. Ylipulleat huulet tai posket, joita silloin tällöin näkee, ovat esimerkkejä juuri tällaisista ilman ammattitaitoa tehdyistä toimista.

 – Lisäksi on hyvä muistaa, että potilasvahinkolaki on voimassa vain silloin, kun toimenpiteet tehdään terveydenhuollon ammattilaisen toimesta ja kotimaassa, Höckerstedt lisää painottavasti.

Harmittava seuraus on, että monet, joilla olisi halua mennä esteettiseen toimenpiteeseen, saattavat jättää menemättä juuri siksi, että mieleen on jäänyt kuva "ankanhuulista" tai jähmettyneistä, turpeista poskista.

– Oikein tehdyillä käsittelyillä sen sijaan on piristävä ja positiivinen vaikutus ulkonäköön, Höckerstedt huomauttaa.

­

 

Timantit ovat ikuisia - nuoruus ei

Suomalaisilla esteettiseen leikkaukseen tulijoilla on Höckerstedtin kokemuksen mukaan usein toive, että tulos ei näkyisi, koska turhamaisuuden leiman pelossa ei haluta muiden tietävän käsittelyyn turvautumisesta.

– Pikemminkin haetaan entistä nuorekkuutta palauttavaa toimenpidettä esimerkiksi rintoihin tai kasvoihin. Halutaan näyttää samalta kuin ennen tai mieluummin vielä vähän paremmalta ja raikkaammalta – mutta huomaamattomasti, hän sanoo.

Pistoshoidolla ja täyteaineilla tulos voidaankin saada hyvin huomaamattomaksi. Leikkauksessa on aina toipumisaika ja mustelmia, mutta hyvin tehtynä myös kirurginen toimenpide jättää vain pienen tai ei lainkaan arpea.

– On toki pieni, mutta kasvava joukko ihmisiä, jotka amerikkalaiseen malliin haluavat näyttää leikatuilta ja hakevat ylitäytettyä Barbie-lookia. He ovat vähemmistö, mutta näkyvä sellainen, muistuttaa Höckerstedt.

Kirurgisessa toimenpiteessä on kuitenkin aina riskinsä. Leikkaushaava voi tulehtua tai aueta tai leikkaus epäonnistuu ja asiakas on tyytymätön tulokseen. Kokeneen kirurgin ammattitaitoisesti ja steriilissä ympäristössä tekemässä leikkauksessa riskit ovat luonnollisesti pienempiä.