– Hyvinvoinnin tulisi olla keskeisin tavoite kaikissa työyhteisöissä. Työntekijälle ei riitä ainoastaan mielekäs työ ja työyhteisö, vaan hänellä tulee olla tunne, että hänestä välitetään, häntä arvostetaan ja kuullaan. Jos tämä kaikkein tärkein arvo toteutuu, työntekijä on useimmiten lojaali, sitoutunut ja tuottava. Hän pystyy ottamaan myös kritiikkiä vastaan ja työskentelemään haastavissa hetkissä, koska pohja on vakaa, Tapanilan Terveystalon fysioterapeutti ja psykoterapeutti Sami Mänty-Aho kertoo.

Ideoita yhteiseen virkistyspäivään voi kysyä kuntokeskuksista. Monet työyhteisöt ovat innostuneet kokeilemaan yhdessä esimerkiksi kiipeilyä, jousiammuntaa ja syvärentoutusta.

– Itse olen tarjonnut ryhmille muutamia lajivaihtoehtoja, jolloin toiset voivat valita suorituksellisempia lajeja ja toiset rentouttavaa liikuntaa. Olen pitänyt myös luentoja työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Liikunta, luennot, ruokailu ja saunominen ovat mukava tapa viettää tyky-päivää, Mänty-Aho vinkkaa.

 

Mitattavia tuloksia

Tyky-toiminnan vaikutuksia työntekijöiden fyysiseen terveyteen on mahdollista mitata erilaisten suorituskykytestistöjen, kuten UKK-kävelytestin tai kehonkoostumusmittauksen avulla. Kehonkoostumusmittauksessa analysoidaan kehon sähkön johtavuutta. Rasvakudos, vesi ja lihasmassa johtavat eri tavoin sähköä, jolloin pystytään arvioimaan kunkin kudoksen pitoisuus elimistössä.

– Mittausta ennen selvitetään ikä, sukupuoli, paino ja pituus. Mittaus on helppo ja kivuton. Käytännössä sähkövirtaa ei tunne ja laadukkailla mittareilla päästään kohtuullisen hyvin toistettaviin tuloksiin. Mittaus on hyvä tuki painonpudottamiseen ja liikkumisen motivaattoriksi, Mänty-Aho selventää.

 

Liikunta antaa lisää virtaa

Liikuntaa kannattaa harrastaa myös omatoimisesti, sillä liikunnalla on paljon suotuisia vaikutuksia.

Liikunnan aikana lepäävät ne aivoalueet, jotka kuormittuvat monimutkaista ajattelua vaativassa työssä.

– Liikunta voi olla vastapainoa arjen stressille ja kiireelle. Liikunnan avulla aivoissa olevat mielihyvähormonit aktivoituvat ja vireystila paranee. Vaikka työpäivän jälkeen olo olisi raskas ja väsynyt, voi liikunnan jälkeen tuntea itsensä pirteäksi ja levänneeksi. Liikunnan aikana lepäävät ne aivoalueet, jotka kuormittuvat monimutkaista ajattelua vaativassa työssä.

Mänty-Aho kannustaa kokeilemaan uusia lajeja ennakkoluulottomasti ja hylkäämään turhat suorituspaineet. Esimerkiksi niille, jotka pitävät itseään liian kömpelöinä joogaan tai tanssiin, Mänty-Aholla on sanottavaa.

– Kankeus ja kömpelyys ovat parhaimpia syitä aloittaa juuri nämä lajit!