Tänäkin aamuna Kirsi Alm-Siira on pinkaissut juoksulenkille jo kuuden jälkeen. Seurana oli naapurustossa asuva ystävä, Vappu Pimiä, jonka kanssa juokseminen on paitsi mieleistä liikuntaa, myös mainiota terapiaa.

– Juostessa tulee puhuttua paljon ja kaikenlaista: työstä, perheestä ja elämästä ylipäätään. Lenkin jälkeen olo on kokonaisvaltaisesti virkistynyt.

Kun Alm-Siira tuli lenkiltä kotiin, muu perhe vasta heräili. Mies keitti kahvit, vanhempi lapsista lähti kouluun ja nuoremman kanssa leikittiin vielä pari tuntia ennen hoitoon viemistä.

– Tykkään aamuista, jolloin ei ole kiirettä minnekään. Vaikka vuorotyö ja aikaiset aamuherätykset ovatkin välillä raskaita, on tässä paljon hyviäkin puolia.

 

Liikunta verissä

Juokseminen on ollut osa Kirsi Alm-Siiran elämää pikkutytöstä lähtien. Porin kupeessa, Noormarkussa, lapsuutensa viettänyt nainen harrasti lapsena innokkaasti yleisurheilua. Teinivuosina lajiksi vaihtui kilpa-aerobic, josta kumpusi myös halu ohjata muita.

Alm-Siira on vetänyt jumppatunteja jo liki 20 vuotta ja ohjaa edelleen 3-5 Body pump -tuntia viikossa.

”On vaikea sanoa, mistä kiinnostus liikuntaa kohtaan syntyy ja kumpuaa, mutta olen sitä mieltä, että vähempikin riittää.”

– Tuntien vetämisessä on aivan omanlaisensa viehätys. Nautin suunnattomasti, kun näen, miten innolla ihmiset liikkuvat tai kertovat oppineensa tunnillani jotakin uutta. Ohjaaminen on minulla niin vahvasti verissä, että en usko kyllästyväni siihen koskaan.

Juoksemisen vapaus ja lenkille lähtemisen helppous ovat Alm-Siiran mukaan hyvää vastapainoa aikatauluun sidotuille jumppatunneille ja kiireisille työpäiville.

– Juoksen ilman mittareita. Minulla ei ole hajuakaan sykkeestä tai vauhdista, sillä koen ne toissijaisiksi asioiksi. Tiedän suurin piirtein lenkkini mitan ja pyrin pidentämään sitä ennen joka keväistä puolimaratonia. Vauhti on sopiva, kun pystyn juttelemaan lenkkikaverini kanssa.

 

Kunto puntarissa

Vaikka Alm-Siira ei mittareista välitäkään, hän monitoroi omaa kuntoa ja jaksamista muun muassa jokakeväisellä Helsinki City Runilla.

– Puolimaraton on minulle tietynlainen kuntotesti. Olen tyytyväinen, jos pystyn juoksemaan sen itseäni tyydyttävään aikaan. Puolimaratonin lisäksi olen osallistunut vuosittain muutamiin muihin juoksutapahtumiin. Niissä on yleensä mahtava tunnelma.

Viime kesänä hän sai ensi kertaa lenkille mukaan 9-vuotiaan tyttärensä. Hiljattain myös nuorempi tytär pyysi saada juoksulenkkarit, jotta voisi lähteä äidin kanssa juoksemaan.

– Omassa perheessäni olin ainoa, joka harrasti liikuntaa, joten tiedän, ettei liikunnallinen lapsi ole itsestäänselvyys. On vaikea sanoa, mistä kiinnostus liikuntaa kohtaan syntyy ja kumpuaa, mutta olen sitä mieltä, että vähempikin riittää. Kaikkien lasten ei tarvitse harrastaa kilpaurheilua tai olla mukana seuratoiminnassa. Leikkiminen ja omien vanhempien kanssa liikkuminen ovat aivan yhtä
hyviä ja arvokkaita asioita.